Muistan ja sitten meidän piti ommella vielä se mustekynätyyny, jonka keskelle tuli nappi;-) Siis monta kerrosta kankaanpalasia, joiden reunat piti 'huolitella' ja ne oli leikattu ympyrän muotoon ja nappi kaiken kruunuksi. Pulpeteissa oli oikein kolo mustepullolle.
Ostin koululta sellaisen vanhan kahdenistuttavan pulpetin pojalleni. Siis sitä mallia, jossa kunnon laatikot etc. Kaikissa uusissa ei ollut enää mutään pulpettilaatikkoa.
Oli outoa, että pikkulapsia kiusattiin mustekynillä, kun oli lyijykynätkin ja kosmoskynät. Mustekynän käyttö olisi voinut olla vasta ylemmillä luokilla. Vielä oppikoulussa mustekynä oli painajainen. Pistin monta kertaa erästä opettajaa mustekynällä, kun järjestäjänä piti "tarjota" kynä hänelle.
Soittotuntinikin loppuivat mustekynän käyttöongelmiin. Äitini ystävä kustansi ne, ja kävin hänen hänen hienossa kodissaan tunneilla. Eräänä päivänä soitto-opettaja käski kirjoittaa paperille nuottiviivaston mustekynällä. Tietenkin minä kaadoin mustepullon, ja hieno liina meni pilalle pöydältä, ehkä myös mahonkipöytä.
Minulle sanottiin, että ei se mitään, mutta en mennyt enää sen jälkeen soittotunneille. Laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä toisten lasten kanssa.
Siitä tuli puhetta kotona, mutta mummo ratkaisi asian: MIksi lasta pitää kiusata soittotunneilla? Toivon, että tilanne olisi selvinnyt paremmin ja olisin jatkanut soittotunteja. Amerikassa tehdyn testin mukaan olisi ollut taipumustakin.:)
Anna Amnell, tosi, juuri oltiin opittu lukemaan ja kirjoittamaan, olin noin 8-vuotias toisella luokalla. KAUNOkirjoitus pojille vieläkin vaikeempaa, heillä myöhempi motoriikkakin. (Ei sinun olisi tuon takian musiikkia kannattanut lopettaa. Vahinkojahan sattuu koko ikä.)
En tainnut pitää soitto-opettajastakaan. Metodit eivät olleet erityisesti lapsille sopivat. Sen myöntää miehenikin, joka oli 6-vuotiaasta asti hänen oppilaansa, ja hänestä tuli hyvä pianisti. Yhteisen soitto-opettajamme, mieheni kummitädin häälahjaksi antama design-maljakko on vieläkin tallella.
Muuten olen sitä meiltä, että USA:ssa asia oli hyvin järjestetty. Koulu tarjosi oppilaalle soittimet ja musiikkiopetuksen, jos oppilas valitsi sen oppiaineekseen. Eräs luokkatoverini oli hyvin köyhästä perheestä, mutta koulun sellolla ja soitto-opetuksella hänestä tuli ammattilainen, musiikin professori. Taisi siirtyä "tietokonemusiikkiin".
Anna Amnell, siihen aikaan ei kait mitkään metodit olleet lapsia varten... Omat lapsemme ovat kaikki koulussa oppineet soittamaan instrumenttia; vuokra-instrumentti ja pieni lukukausimaksu.
Mieheni aloitti saksofoni-kursseilla 38-vuotiaana, soittaa orkesterissa nyt. Itse aloin laulaa kuorossa 40-vuotiaana, vaikka vanha openi sanoi minulle eka luokalla 7-vuotiaana, että en ole erikoisen lahjakas. Toki ei koskaan ole liian myöhäistä.
Minulla oli kotona mustekynä ja mustetta. Kirjoitin sillä usein päiväkirjaa. Harmi, että se päiväkirja katosi (tai paremminkin "unohtui" talon kanahäkkikellariin muuttaessani ja kun puolisen vuotta myöhemmin lähdin sinne unohtunutta boxia hakemaan, oli kellarin lukko murrettu ja se oli tyhjillään. Ottaa päähän ja joskus myös mietin, mihin se päiväkirja päätyi. Siellä oli aika arkaluontoista tekstiä).
Itse asiassa opin kirjoittamaan "kauniisti" eli selvästi vasta juuri mustekynällä. Sitä ennen käsialani oli kamalaa sotkua!
Mustetäytekynät olivat hienoja - ja ovat edelleen - mutta tavalllinen mustekynä oli sellainen, että terä piti kastaa vähän väliä musteeseen juuri sopivasti. Liika muste pyyhittiin mustekynänpyyhkeseen, jollaisesta Leena Lumi kertoo yllä. Niitä tehtiin lahjaksi aikuisillekin.
18 kommenttia:
Muistan, valitettavasti.
Taitolaji.
Eipä ollut sitä taitoa.
Kyllä tuli mieleen,siitä on jo aikaa ♥
SusuPetal, oltiin vain 8-vuotiaita...
Ritva, meiltä vaadittiin paljon.
Muistan ja sitten meidän piti ommella vielä se mustekynätyyny, jonka keskelle tuli nappi;-) Siis monta kerrosta kankaanpalasia, joiden reunat piti 'huolitella' ja ne oli leikattu ympyrän muotoon ja nappi kaiken kruunuksi. Pulpeteissa oli oikein kolo mustepullolle.
Ostin koululta sellaisen vanhan kahdenistuttavan pulpetin pojalleni. Siis sitä mallia, jossa kunnon laatikot etc. Kaikissa uusissa ei ollut enää mutään pulpettilaatikkoa.
Leena Lumi, kun tuosta kerrot niin muistan ainakin että tuollaisen olen nähnyt. Niitä pulpetteja nähnyt, mutta itse en halua...
Noilla sitä 1940 ja -50 luvuilla pärjättiin, mustetahroja toki tuli..:)
Oli outoa, että pikkulapsia kiusattiin mustekynillä, kun oli lyijykynätkin ja kosmoskynät. Mustekynän käyttö olisi voinut olla vasta ylemmillä luokilla. Vielä oppikoulussa mustekynä oli painajainen. Pistin monta kertaa erästä opettajaa mustekynällä, kun järjestäjänä piti "tarjota" kynä hänelle.
Soittotuntinikin loppuivat mustekynän käyttöongelmiin. Äitini ystävä kustansi ne, ja kävin hänen hänen hienossa kodissaan tunneilla. Eräänä päivänä soitto-opettaja käski kirjoittaa paperille nuottiviivaston mustekynällä. Tietenkin minä kaadoin mustepullon, ja hieno liina meni pilalle pöydältä, ehkä myös mahonkipöytä.
Minulle sanottiin, että ei se mitään, mutta en mennyt enää sen jälkeen soittotunneille. Laitoin nuotit halkopinon väliin ja menin leikkimään ajopeliä toisten lasten kanssa.
Siitä tuli puhetta kotona, mutta mummo ratkaisi asian: MIksi lasta pitää kiusata soittotunneilla? Toivon, että tilanne olisi selvinnyt paremmin ja olisin jatkanut soittotunteja. Amerikassa tehdyn testin mukaan olisi ollut taipumustakin.:)
Aili-mummo, minä suttasin sormiani noissa Turussa Martin Kansakoulussa noin 1960.
Anna Amnell, tosi, juuri oltiin opittu lukemaan ja kirjoittamaan, olin noin 8-vuotias toisella luokalla. KAUNOkirjoitus pojille vieläkin vaikeempaa, heillä myöhempi motoriikkakin. (Ei sinun olisi tuon takian musiikkia kannattanut lopettaa. Vahinkojahan sattuu koko ikä.)
En tainnut pitää soitto-opettajastakaan. Metodit eivät olleet erityisesti lapsille sopivat. Sen myöntää miehenikin, joka oli 6-vuotiaasta asti hänen oppilaansa, ja hänestä tuli hyvä pianisti. Yhteisen soitto-opettajamme, mieheni kummitädin häälahjaksi antama design-maljakko on vieläkin tallella.
Muuten olen sitä meiltä, että USA:ssa asia oli hyvin järjestetty. Koulu tarjosi oppilaalle soittimet ja musiikkiopetuksen, jos oppilas valitsi sen oppiaineekseen. Eräs luokkatoverini oli hyvin köyhästä perheestä, mutta koulun sellolla ja soitto-opetuksella hänestä tuli ammattilainen, musiikin professori. Taisi siirtyä "tietokonemusiikkiin".
Anna Amnell, siihen aikaan ei kait mitkään metodit olleet lapsia varten... Omat lapsemme ovat kaikki koulussa oppineet soittamaan instrumenttia; vuokra-instrumentti ja pieni lukukausimaksu.
Mieheni aloitti saksofoni-kursseilla 38-vuotiaana, soittaa orkesterissa nyt. Itse aloin laulaa kuorossa 40-vuotiaana, vaikka vanha openi sanoi minulle eka luokalla 7-vuotiaana, että en ole erikoisen lahjakas. Toki ei koskaan ole liian myöhäistä.
Mekin vielä opeteltiin sellaisella jossa oli kuitenkin täytettävä mustesäiliö siinä kynän varressa.
Minulla oli kotona mustekynä ja mustetta. Kirjoitin sillä usein päiväkirjaa. Harmi, että se päiväkirja katosi (tai paremminkin "unohtui" talon kanahäkkikellariin muuttaessani ja kun puolisen vuotta myöhemmin lähdin sinne unohtunutta boxia hakemaan, oli kellarin lukko murrettu ja se oli tyhjillään. Ottaa päähän ja joskus myös mietin, mihin se päiväkirja päätyi. Siellä oli aika arkaluontoista tekstiä).
Itse asiassa opin kirjoittamaan "kauniisti" eli selvästi vasta juuri mustekynällä. Sitä ennen käsialani oli kamalaa sotkua!
ii, joo, niitäkin oli.
elegia, kadonneet päiväkirjat ikävää, minä poltin yhden saunassa, kun uusi poikaystävä, sitä katunut...
Mustetäytekynät olivat hienoja - ja ovat edelleen - mutta tavalllinen mustekynä oli sellainen, että terä piti kastaa vähän väliä musteeseen juuri sopivasti. Liika muste pyyhittiin mustekynänpyyhkeseen, jollaisesta Leena Lumi kertoo yllä. Niitä tehtiin lahjaksi aikuisillekin.
Anna Amnell, niin, kaligrafiin ja muuhun käytetään vieläkin. Tuon valokuvan otin viime viikolla yläasteen piirustussalista.
♥ muistan nuo ja kankaiset mustepyyhkeet. Minusta kirjoittaminen musteella oli jännää ja kivaa.
Riitta Sinikka, itse osasin sekä lukea ja kirjoittaa silloin, mutta monelle se oli vaikeaa.
Lähetä kommentti