Kalliolla kukkulalla 810 m² paratiisia. Muutin Turusta Göteborgiin 1971, kirjotan suameks. Lukemisiani ja kirjavihjeitäni löytyy täältä.

Miksi Nuutin päivää vietetään?

Alkujaan Nuutinpäivä oli loppiaista seuraava päivä eli 7. tammikuuta, joulun loppu. 1700-luvun alussa Nuutti siirrettiin 13. tammikuuta, jolloin jouluaika piteni viikolla. Tanskalainen prinssi Knut Lavard murhattiin 7. tammikuuta, sillä viholliset olivat odottaneet että joulurauha päättyisi. Knuut Pyhästä tuli pyhimys ja hänen kuolinpäivä sai hänen nimensä. Luterilainen kirkko halusi pidentää joulurauhaa 13. tammikuu, mutta ihmiset tottuneet Nuutin päivään, joten se Nuutin nimipäivä siirrettiin 13. tammikuuhuun. Joulun uusi päättymispäivä. Ja 7. tammikuuta lentävät jouluenkelit takaisin taivaaseen; "farängladagen".

8 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Muutos ei johtunut luterilaisesta kirkosta, päinvastoin se oli 200 vuotta jäljessä muutoksesta, joka oli tapahtunut jo 1500-luvulla muualla Eurooppassa eli katolisissa maissa: siirryttiin juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen. Korjattiin siten kalenterissa ollut virhe.

Englanti ja Ruotsi-Suomi siirtyivät gregoriaaniseen kalenteriin vastaa 1700-luvulla. Venäjällä on edelleen käytössä juliaaninen kalenteri.
http://sv.wikipedia.org/wiki/Gregorianska_kalendern

Anna Amnell kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anna Amnell kirjoitti...

Korjaus: venäläiset käyttävät joulunajan juhlapäivien määräämisessä edelleen vanhaa kalenteria eli juliaamista kalenteria.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Anna Amnell, en tiedä mitä venäläiset touhuavat, en tiedä edes miten he viettävät nimipäiviä... tai jos tanskalainen kuningas Knut tärkeä Venäjällä? Mutta Ruattissa on Knut vielä vahva nimi nimipäivä-almanakassa. Ja joulurauhaa käytettiin syynä joulun pidentämiseen, sillä silloin rangaistiin enemmän jos riideltiin ja tapeltiin...

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥Pienenä meidän kylillä käytiin Nuutti-pukkeina, eli pukeuduttiin hassusti, esiinnyttiin taloissa ja saatiin joulusta jääneitä herkkuja palkaksi. Se oli hauskaa puuhaa.

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Riitta Sinikka, voi kun kivaa :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

No enpä ollut tuosta tietoinen...jännää juttu...tuo on minusta kiva, tuo että jouluenkelit lensivät taivaaseen 7 päivä...:)

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Irmastiina, kaikkee kivaa vanhaa kansanuskoa :)